Hanna Hakkarainen, puvustuksen ja rekvisiitan ohjaus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA  Hanna Hakkaraisen haastattelu esityksen puvustuksen ja rekvisiitan synnystä

Mikä oli lähtökohta, kun aloit suunnitella puvustusta esitykseen, joka kertoo maailmankaikkeuden alusta ja historiasta?

Mahtavat Pieta Koskenniemi ja Reija Hirvikoski olivat jo tehneet periaatepäätöksen lavastuksen ja tilan osalta, ennen kuin Big Mystery esiteltiin muulle tuotannolle. Lattia tulisi olemaan sininen. Se hallitsi tilaa ja loi tietyt puitteet lavastukselle.

Seuraava periaatepäätös oli vaatetuksen osalta se, että se tulisi olemaan valkoinen. Vaikka erilaisia vaihtoehtoja kokeiltiin, heti siinä tilassa, siinä sinisellä taustalla,  esityksen teeman huomioonottaen ja, että toimimme teatterissa, oli päivänselvää minkälainen puvustuksen tulisi olla. Ensimmäinen oivallus oli siis se, mitä se ei voi olla. Poissulkemisella päädyttiin varsin minimalistiseen ilmaisuun vaatetuksessa. Johonkin, joka ei erityisesti ilmaise mitään ja on enemmän jokapäiväistä vaatetusta, mutta valkoisena.

Yleensä, varsinkin teatterissa vaatteilla ja puvustuksella ilmaistaan jotain. Sillä kerrotaan tarinaa ja täydennetään rooleja. Varsinaisia perinteisiä teatterirooleja ei ollut tässä tarinassa, vaan esitys kerrotaan universaaleiden ihmishahmojen kautta. Pyrkimys oli kohti roolittomuutta.

Esityksessä käsitellään monien eri kulttuurien ja kansojen luomismyyttejä. Muuttuuko puvustus esityksessä vai voiko puvustuksesta luoda kaikkeen sopivan?

Universaalein ja kaikkeen sopiva on meidän silmissämme ja jotain, mikä on meidän kulttuuristamme. Kohdeyleisönä oli pääosin suomenkieliset, tai suomen kieltä ymmärtävät ihmiset. Lähtökohtana oli luoda tuolle yleisölle jotain universaalia,  silmin nähtynä kaikkeen sopivaa. Jotain, mikä ei kiinnitä liikaa huomiota, eikä viittaa mihinkään erityisesti. Jotain missä on helppo olla.

Kuinka tämä poikkeaa aikaisemmista töistäsi?

Big Mysteryä luodessa prosessi vaati heittäytymistä tuntemattomaan. Lähtökohtana työtavalle oli se, että emme aloittaessa oikeastaan tienneet, mitä olemme tekemässä. Tuotos syntyi matkan varrella, kokeilun, erehdysten ja onnistumisten kautta.