Kotiryhmän tavoitteena on tarkastella tarinoiden tärkeitä hetkiä, välähdyksiä, jolloin jotain olennaista tapahtuu sekä etsiä keinoja niiden esittämiseen näyttämöllä.
Tule kertomaan, etsimään, kokemaan ja esittämään oman elämäsi välähdyksiä!
Sanja Riihimäki on erityisluokanopettaja (KM), draamapedagogi ja toiminnallisten ryhmätyömenetelmien ohjaaja, TRO. Hän käyttää myös työssään kyseisiä menetelmiä.
Sanja on toiminut jo usean vuoden ajan Tampereen tarinateatterissa sekä näyttelijänä että esityksissä ohjaajana. Hän valmistui tarinateatteriohjaajaksi Centre for Playback Theatresta vuonna 2012.